Voiko mediaan luottaa?

Median luottamuksen säilyttäminen onkin näinä päivinä todella haastavaa, sillä syöpäläisten lailla mediaa vaivaava valemedia puskee ulos milloin minkäkinlaista disinformaatiota ja no, suoraan sanottuna sontaa.

Miten tässä maailmassa tulisi pärjätä on kysymys, jota on mietitty luotettavan median piirissä jo pitkään eikä mitään yksioikoista ratkaisua ole olemassa. Parasta lääkettä lieneekin tehdä vain työnsä hyvin ja panostaa myös avoimuuteen esimerkiksi myös juttujen tekemisen suhteen. Yleisöä onkin kiinnostanut enenevissä määrin se, kuinka jutut ja uutiset syntyvät. 

Esimerkiksi Helsingin Sanomat aloitti jo muutama vuosi sitten Musta laatikko -nimisen lavashow’n, jossa toimittajat kertovat jostain merkittävästä jutustaan ja sen syntyvaiheista. Nämä esitykset ovat kiinnostaneetkin suuresti suomalaisia ja toimittajat ovat päässeet kertomaan tarinoitaan täysille saleille. 

JSN valvoo uskottavuutta

Median uskottavuutta sisäisesti valvoo Journalistisen sanan neuvosto JSN, jonka tehtävänä on valvoa sen alaisuudessa toimivia tiedotusvälineitä. Periaatteessa kaikki vakavasti otettavat lehdet ja televisio- sekä radiokanavat ovat JSN:n alaisuudessa ja pyrkivät toteuttamaan myös journalistin ohjeita. JSN:n alaisuuteen kuuluvat muun muassa Helsingin Sanomat, Yle, MTV uutiset, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja jopa Seiska-lehti. Myös poliittisten puolueiden lehdet kuuluvat JSN:n alaisuuteen, poikkeuksena tietystikin perussuomalaisten Suomen uutiset, joka ei ole JSN:n alaisuudessa ja näin ollen onkin potentiaalinen disinformaation tuottaja.

Siinä missä journalistisia tuotoksia tulee voida vertailla ja tutkia, niin yhtä lailla on tärkeää, että nettikasinot voi laittaa suurennuslasin alle. Tätäkin varten on nykyisin olemassa esimerkiksi erilaisia vertailusivustoja, joiden avulla voi selvittää, minkälaisen nettikasinon pelaajaksi haluaa ryhtyä. Muun muassa sivusto nettikasinovertailu.info on ansioitunut luotettavien nettikasinoiden bongaajana.

11 Nov 2019